Omenakuu

Sep.11, 2010 | Blog by: Jo Angel

Mä en ole ehtinyt kirjoittaa aikoihin tänne! Kesä tuli ja meni keikkoineen ja helteineen ja tässä lopussa iski vielä muuttoruljanssi päälle, joten päiväkirja on jäänyt ihan unholaan.. Mutta mikäs toisaalta sen parempaa kuin nyt syysiltana miettiä ja kirjotella. Mun toka sinkku ilmestyi heinäkuussa ja on soinut radiossakin. Muuten mä oon ollut kiireinen kaikkien kivojen telkkariohjelmien parissa, esimerkiksi Kymppitonniin ja Suomi laulaa-ohjelmaan on tullut kutsu ja sitä kautta olen nyt näitäkin sana- ja laululeikkikokemuksia rikkaampi tyttönen. ;) Ja uudessa Lemmikki-lehdessä on juttua koiruuksista, joita ikävöin aina heti kun en hetkeen niitä näe. Ne on maailman parhaimpia olentoja. Piste. :)
Mä olen kirjotellut myös ahkerasti biisejä muille ja hitusen jo itsellenikin, mutta niistä en voi vielä paljastaa enempää, aika näyttää mitä ja kuka ja mitähä! Kuitenkin on ollut ilo työskennellä sekä Tukholmassa että Helsingissä ja lisäksi mm. Turussa ja Hämeenlinnassa upeiden biisinikkareiden kanssa. Mutta koska mä oon vähän sellanen, että innostun kaikesta heti ja annan mennä täysillä ja unohdan levätä välillä, niin nyt sitten vihdoin ostaa pätkäytin itselleni kunnon löhöloman aurinkoon Välimeren lämpöön. Vietän siellä nyt sitten muutaman hetken ja lataan aurinkoa itseeni, kehoon ja mieleen (aurinkorasvakertoimet korkeuksiin!!), ja palaan sitten uudistuneena ja uusin voimin ja kujein pianon ääreen työhuoneelleni taas kuun lopulla. Odotan matkaa ihan hulluna, olen hurahtanut ja ostanut jo matkaopaskirjoja ja suunnitellut retkiä ja kaikkea. Raportoin sitten taas meininkejä teille kun sieltä palaan..mutta nyt muutama puraisua lapsuudenkodin pihaomenapuun omenasta. Rousk. Ihan parasta. :)

Syysunelmia ja kaneliomenoita ja kaunista syyskuuta,

toivottelee
Jo A.